Suomalaiset formulakuskit

Suomalaiset ovat tunnetusti moottoriurheilu- ja erityisesti formulakansaa. Pienestä Suomesta on ponnistanut monia menestyneitä kilpa-ajajia autourheilun kuninkuusluokkaan. Keitä nämä kilpakuskit sitten oikein ovat? Millaista menestystä he ovat formuloissa niittäneet? Lue tästä artikkelista eteenpäin, niin kerromme tarkemmin suomalaisesta formulamenestyksestä ja -mestaruuksista.

Jos innostut formuloista oikein kunnolla, voit rakentaa itsellesi ajosimulaattorin kotiisi. Silloin kannattaa kiinnittää huomiota myös muuhun sisustukseen, esimerkiksi uusia seinäpaneeli, jotta pääsee oikeaan tunnelmaan.

Keke Rosberg

Keijo “Keke” Rosberg muistetaan ensimmäisenä suomalaisena Formula 1 -sarjan mestarina. Uran alku oli kuitenkin vaihteleva, sillä hän kiersi monta tallia ennen pääsyään huipputalliin Williamsille. Uran alussa hän ajoi niin Theodore-, Wolf- kuin Fittipaldi-talleissa vaihtelevalla menestyksellä. Rosbergin ajotaidot olivat tiedossa, mutta tallit olivat sarjan heikoimmasta päästä, joten suurempi menestys jäi vielä odottamaan. Kaudeksi 1982 hän kuitenkin sai huippupaikan sen hetkisestä kärkitallista Williamsista. Kausi päättyikin maailmanmestaruuteen. Williamsilla vierähtikin sitten lähes koko uran loppu, mutta tallilla oli pahoja vaikeuksia auton luotettavuuden kanssa ja niinpä toista mestaruutta ei koskaan tullut. Kaudella 1986 Rosberg ajoi vielä McLarenin tallissa, mutta ilmoitti kauden jälkeen lopettavansa Formula 1:ssä.

Jyrki Järvilehto

Jyrki Järvilehto oli toinen suomalainen Formula 1 -sarjassa, mutta hänen uransa jäi hieman vaatimattomammaksi. Järvilehto ajoi muutamissa eri talleissa, mutta lähes poikkeuksetta ne kuuluivat sarjan häntäpäähän ja niinpä suurta menestystä ei tullut. Uran alku oli lupaava, kun hän aloitti Ferrarin testikuljettajana mutta päätyi kauden päätteeksi kuitenkin Onyxin kisakuskiksi. Sen jälkeen hän ajoi Scuderia Italia-, Dallara-, Sauber- ja Benetton-talleissa ennen lopettamistaan Formula 1:ssä vuonna 1994.

Mika Häkkinen

Mikä Häkkinen on Suomen menestynein kuljettaja formuloissa kahdella maailmanmestaruudellaan. Myöhemmin Kimi Räikkönen on lyönyt hänet monissa ennätyksissä, kuten MM-pisteissä, paalupaikkojen määrässä ja niin edelleen, mutta Mika Häkkisen kaksi maailmanmestaruutta vuosina 1998 ja 1999 pitävät hänet menestyneimpänä suomalaisena. Häkkinen aloitti uransa Lotuksella, jossa hän ajoi parin kauden ajan vuosina 1991–1992. Lopun uransa hän kuitenkin ajoi McLarenilla, jossa menestystä tuli.

Mika Salo

Mika Salo koki hieman samanlaisen urapolun kuin Jyrki Järvilehto. Kaikki tiesivät hänen ajotaitonsa, mutta kunnon näyttöpaikkaa hän ei koskaan saanut huipputallissa. Hän kiersi monia pienempiä talleja ilman sen suurempaa menestystä. Salo pääsi ajamaan myös Ferraria muutaman kisan verran, paikatessaan Michael Schumacheria tämän ollessa loukkaantunut ja silloin ajettu toinen sija jäi hänen parhaaksi saavutuksekseen.

Kimi Räikkönen

Kimi Räikkönen on kolmas suomalainen F1-mestari. Hän saavutti tuon tittelin vuonna 2007 ajaessaan Ferrarilla. Räikkönenkin on kiertänyt melko monta tallia ja hän onkin ajanut niin Sauberilla, McLarenilla, Ferrarilla, Lotuksella ja viimeisimpänä Alfa Romeolla. Hän on menestynein suomalaiskuljettaja mitattuna MM-sarjan kokonaispisteillä ja voitoilla.

Heikki Kovalainen

Heikki Kovalaisen F1-ura jäi melko lyhyeksi, vaikka häntä pidettiin aina todella lahjakkaana kuljettajana. Hän ajoi sarjassa vain vuodet 2007–2013 talleinaan Renault, McLaren, Caterham ja Lotus. Kovalainen saavutti yhden voiton, mutta sen suurempaa menestystä F1-ura ei koskaan tuonut.

Valtteri Bottas

Valtteri Bottas ajaa formuloissa edelleen. Hän aloitti uransa vuonna 2013 Williamsilla, jossa hän ajoi vuoteen 2016 saakka. Sen jälkeen hän on ajanut Mercedeksellä, jossa hän on myös saavuttanut osakilpailuvoittoja. Aika näyttää, yltääkö hän vielä F1-sarjan mestaruuteen saakka.