Pukeutuminen moottoripyörätapahtumiin

 

Moottoripyöräilijät nähdään tämän päivän yhteiskunnassa kolmella eri tavalla. Ensimmäisen ennakkoluulon mukaan kaikki moottoripyöräilijät kuuluvat Helvetin Enkeleihin, tai ainakin Cannonballs jengiin. Toisen ennakkoluulon mukaan kaikilla moottoripyöräilijöillä on keho täynnä lävistyksiä ja tatuointeja. Kolmas ja viimeinen ennakkoluulo ehdottaa, että motoristit pukeutuvat aina nahkaan, satoi tai paistoi, sisällä ja ulkona vuodenajasta riippumatta.

Tässä artikkelissa me keskitymme kaukaisesti kolmanteen ennakkoluuloon. Kysymme kysymyksen, miten pukeutua moottoripyörätapahtumiin.

Ota säännöt ja sää huomioon

Suomessa moottoripyöräilijöillä ei ole amerikkalaisten tapaan etua huristella t-paidassa ja farkuissa. Itse asiassa joissakin Amerikan osavaltioissa ei ole pakko edes pitää ajaessa kypärää. Täten Yhdysvalloissa ajoasu on sama kuin tapahtuma-asu. Suomessa, kun byrokraatit rakastavat kaikenlaisia sääntöjä, moottoripyöräilijöiden on mietittävä tarkkaan monia asioita ennen ajoon lähtöä.

 

 

Tapahtumista puhuttaessa suomalaisten motoristien pitää tarkkailla kelejä. Nimittäin mikäli kyseessä on jokin kokoontumisajo, kannattaa Gorgeous young girl on the bike.Suomen kesän takia pakata mukaan ainakin kumisaappaat. Ajotakkien ja housujen lisäksi kannattaa ottaa mukaan runsaasti vaihtovaatteita, jotka voit vaihtaa sateessa ajon jälkeen. Mikään ei ole niin epämiellyttävää kuin satojen kilometrien ajo märissä vaatteissa.

Vaikka Suomen kesä on masentavan lyhyt, kannattaa moottoripyörätapahtumiin silti pakata kevyet kesävaatteet, jotka voi pukea päälle pitkän ajopäivän päätteeksi. Naiskuskeille tämä voi tarkoittaa esimerkiksi revittyjä farkkuja sekä kantri-musiikista tuttuja tank-top paitoja. Miehille farkut sekä nahkaliivi sopivat vallan mainiosti. Tärkeintä on, ettet ilmesty tapahtumaan kuten Arnold Schwarzenegger teki Terminator II elokuvan alussa: alasti vaatien muiden ajovaatteita.

Buutsit jalassa vai ilman?

Suomesta cowboy-saappaiden saanti on vaikeaa. Mutta mikäli sinulla on mahdollisuus laittaa jalkoihin aidot amerikkalaiset ”länkkäri bootsit” takaamme että tulet olemaan tapahtuman kovin tekijä. Nimittäin mikään ei kerro enemmän moottoripyöräilijän asenteesta kuin aidot, äänekkäät ja ketjuilla koristetut ajokengät suoraan Amerikasta. Tämä nyrkkisääntö pätee niin naisiin kuin miehiin.

Usko tai älä, jotkut haluavat muuttaa moottoripyöräilyn pukukoodia herrasmiesmäisemmäksi. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että niin ajossa kuin myös erilaisissa moottoripyörätapahtumissa nahka ei olisi enää ”kingi”. Nahka-asut korvattaisiin liituraitapuvuilla, taakse kammatuilla kuontaloilla ja muilla ei-niin-miehisillä turhakkeilla.

Mielenkiintoinen ajatus, mutta moottoripyöräilyn tarkoitus on kapinoida yhteiskunnan normeja vastaan. Näin ollen kyseinen pukukoodi-idea tuskin saa vankkaa kannatusta Suomen moottoripyöräilijöiden keskuudessa.

Suomen moottoripyörätapahtumiin pukeudutaan ajoa kunnioittaen, ajomukavuutta ajatellen, yhteiskunnan normeja rikkoen sekä tietenkin kesäöiden viettoa varten. Muista, että turvallisuus voittaa ulkonäön. Siten revityillä farkuilla ja t-paidalla ajaminen ei pitäisi tulla kuuloonkaan. Ajopuku ja kypärä päähän prätkähiiret!